Vuosi 2011

Tämä vuosi on mennyt kuin siivillä, kiireitä on ollut monenlaisia; opiskelua, koira näyttelyitä, metsästystä.

Lähihoitaja opinnot alkavat olla jo loppu suoralla enää yksi toppi ja tutkintotilaisuus ja siinä kaikki, toivotaan parasta.

Hupin kanssa käytiin neljä kertaa näyttelyssä, tuloksena 2 H:ta ja 2 EH:ta junnuluokasta.

Hupin kanssa käyty ahkeraan metsällä, alkusyksy meni opettelun piikkiin, kunnes marraskuun 5 päivä saatiin ensimmäinen jänis ammuttua, kaikkiaan kolme jänistä tänä vuonna.

Hupi on hyvä ajamaan myös kettua, pari hyvää ajoa, josta toisesta kaato.

Tulevana vuonna käytetään Hupia näyttelyssä, uudella tuomarilla, katsotaan mitä tuleman pitää. Metsällä käydään helmikuun loppuun jos on hyvä keli (ei liikaa lunta tai pakkasta).